Erilaiset Luonnot

10 Kymmenes Luku.

Henki- Ja Ihmisluonnot Erilaiset Ja Selvään Eroitetut.

     Samalla kun Raamattu lupaa elämän, siunauksen ja ennalleenasettamisen kaikille maan sukukunnille, se tarjoaa ja lupaa muutoksen henkiluontton ainoastaan evankeliumikautena valitulle Seurakunnalle, eikä löydy ainoatakaan kohtaa, joka antaisi muille tukea sellaiseen toivoon.

 »osallisiksi jumalallisesta (Jumalan) luonnosta».

      Tavallinen käsitys on, vaikkakaan sitä ei tue ainoakaan kohta Raamatussa, ettei täydellistä ihmistä ole milloinkaan ollut maan päällä; että se, mitä ihminen näkee maan päällä, on ainoastaan osittain kehittynyt ihminen, ja että hänen täytyy saada henkiluonta tullakseen täydelliseksi. 

     Tämä ajatus saa aikaan sekaannusta Raamatun käsittämisessä, sen sijaan että se kehittäisi sopusointua ja ihanuutta, joka johtuu »totuuden sanan oikein jakelemisesta».

     Aadam luotiin Jumalan kuvan mukaan, se on, omaavana samat sielun ominaisuudet, mitä järkeen, muistiin, arvostelukykyyn ja tahtoon tulee, sekä siveelliset ominaisuudet, joihin kuuluu vanhurskaus, hyväntahtoisuus, rakkaus j. n. e. »Maasta maallisena» hän oli maallinen kuva henkiolennosta, joka omisti samankaltaisia ominaisuuksia, vaikkakin hyvin erilaisia määrään ja ulottuvaisuuteen nähden. 

     Siinä määrin on ihminen Jumalan kuva, että Jumala voi sanoa langenneellekin ihmiselle: »Tulkaa ja katsokaamme, kummalla oikeus on. » -- Jes. I:I8

...a little lower
than the angels.

     Mooses sanoo meille (I Moos. I:3I), että Jumala katsoi ihmistä, jonka hän oli tehnyt – ei ainoastaan alkanut, vaan myöskin päättänyt – ja Jumala näki luomuksensa »sangen hyväksi», se on täydelliseksi, sillä Jumalan kannalta katsoen ei mikään, joka ei ole täydellistä, ole sangen hyvää hänen järkevissä luoduissa olennoissaan.

     Ihmisen täydellisyydestä, sellaisena, miksi hän oli luotu, sanotaan Psalmissa 8:6-9: 

»Sinä teit hänet vähää vähemmäksi enkeleitä, ja kruunaat (kruunasit) hänet kunnialla ja kirkkaudella. 

Sinä asetit hänet kättesi tekojen herraksi; kaikki olet sinä hänen jalkojensa alle pannut: lampaat ja kaikki karjat, metsäeläimetkin, linnut taivaan alla ja kalat meressä.»

     Kuitenkaan ei löydy tukea eikä syytä sellaiselle selitykselle. Tämä on otettu Psalmista 8:6, ja tarkka kreikkalaisten ja hebrealaisten lauseitten vertaaminen ei jätä tässä kohdin epäilykselle sijaa. 

     Selvästi lausuttu ajatus on: arvossa vähän vähemmäksi enkeleitä.

     Apostoli (Hebr. 2:7) kiinnittää huomion samaan seikkaan, että Jumala ei ole jättänyt alkuperäistä aikomustaan, että ihmistä, joka alkuaan oli ihana ja täydellinen maan kuningas, muistetaan, häntä etsitään ja hänet ennalleenasetetaan. 

     Hän lisää: Me emme näe vielä luvattua ennalleenasettamista, mutta me näemme ensimmäisen askeleen, jonka Jumala on ottanut sen toimeenpanemiseksi. Me näemme Jeesuksen kruunattuna miehuuden kunnialla ja ihanuudella, jotta hän voisi sopivana lunastushintana maistaa kuoleman kaikkien edestä ja raivata siten tien ihmisen ennalleenasettamiseksi kaikkeen siihen, mikä kadotettiin. 

     Rotherham, eräs omantunnontarkimpia kääntäjiä, kääntää tämä kohdan seuraavasti:

»Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että sinä häntä etsit? Sinä teit hänet vähää vähemmäksi sanansaattajia: Ihanuudella ja kunnialla sinä kruunasit hänet ja asetit hänet kättesi töitten herraksi.»

     Valaistaksemme asiaa teemme seuraavan taulun:

Eri asteita taivaallisia eli henkiolentoja

Eri asteita maallisia eli lihaolentoja

Eri asteita kasvikunnassa

Eri asteita kivikunnassa

Jumalallinen olento
-------
-------
Enkeli

Ihminen
Nisäkäs
Lintu
Kala

Puu
Pensas
Ruoho
Sammal

Kulta
Hopea
Kupari
Rauta

There is
a variety
in perfection.

     Vaikka kaikki kasvilajit saatettaisiin täydellisiksi, niin ne olisivat kuitenkin erilaiset luontoon ja arvoon nähden, samalla tavalla on eläinten laita: jos kukin laji tehtäisiin täydelliseksi, olisi moninaisuus yhä edelleen olemassa, sillä luonnon täydelliseksi tekeminen ei muuta luontoa*. 

^*Luonto-sanaa käytetään toisinaan esim, sanottaessa, että koiralla on kesytön luonto, tai että hevosella on lempeä luonto, tai että se on paha luontoinen. Mutta siten käytettynä tämä sana merkitsee vain kuvatun mielenlaatus verrattuna toisiin eikä tarkoita tarkasti puhuen luontoa.

The highest grade
of mineral
is a little lower than the lowest grade of vegetable, because
in vegetable
there is life.

     Ylösnoustessaan tuli Kristus »niin paljoa paremmaksi» täydellisiä enkeleitä kuin Jumalan luonto on enkeliluontoa korkeampi. – Hebr. I:3-5.

     Huomaa tarkoin, että vaikka edelläesitetyssä taulussa mainitut luokat ovatkin selvästi erotetut ja erilaiset, voi niitä kuitenkin verrata toisiinsa seuraavalla tavalla: korkein kivikunnan aste on alempi eli vähää vähempi kuin alin kasvikuunan aste, koska kasveissa löytyy elämää. 

     Siten on korkein kasvikunnan aste vähää vähempi alinta eläinkunnan astetta, koska eläinten elämä alemmassa asteessaankin omistaa tietoisuuden omast olemassaolostaan. 

     Siten on ihminenkin, vaikka hän on korkein liha- eli maallisista olennoista, »vähää vähempi enkeleitä», koska enkelit ovat henkieli taivaallisia olentoja.

     Sadat sukupolvet ovat tietämättömyyden, huikentelevaisuuden ja yleisen siveellisen turmeluksen kautta niin turmelleet ja häväisseet ihmiskunnan, että useimmista on Jumalan kuva melkein kokonaan hävinnyt. 

     Siveelliset ja henkiset ominaisuudet ovat kehittymättömät, ja eläimellisiä vaistoja, jotka ovat luonnottomassa määrässä kehittyneet, ei johda enää kauemmin korkeammat vaikuttimet. Ihminen on kadottanut ruumiillisen voimansa siinä määrin, että kaikesta lääketaidosta huolimatta hänen keski-ikänsä on nyt ainoastaan noin kolmekymmentä vuotta, kun hän ensin alussa eli yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta saman rangaistuksen alaisena. 

     Mutta vaikka ihminen onkin hänessä vaikuttavan synnin ja sen rangaistuksen, kuoleman, saastuttama ja alentama, asetetaan hänet kuitenkin ennallen alkuperäiseen ruumiin ja sielun täydellisyyteen sekä kunniaan, ihanuuteen ja valtaan Kristuksen tuhatvuotisessa hallituksessa ja sen kautta.

     Kristus ennalleenasettaa kaiken sen, mikä Aadamin rikoksen kautta menetettiin. (Room. 5:I8, I9) Ihminen ei menettänyt taivaallista, vaan maallisen paratiisin. 

     Kuolemantuomiossa ei hän menettänyt henkistä olemassaoloa, vaan olemassaolonsa ihmisenä; ja kaiken sen mikä menetettiin, ansaitsi Lunastaja takaisin, selittäen tulleensa etsimään ja lunastamaan kadonnutta. – Luuk. I9:I0.

     Ja Paavali sanoo meille, ettei hän ottanut enkelin luontoa, joka oli hänen omaansa askeleen alempana, vaan hän astui kaksi askelta alaspäin ja otti ihmisen luonnon – tuli ihmiseksi; hän »tuli lihaksi». – Hebr. 2:I6; Fil. 2:7,8; Joh. I:I4.

     Hän on nyt korkeimman asteen henkiolento, osallinen Jumalan (Jehovan) luonnosta.

    Mutta siten meillä on todistus, ei ainoastaan siitä, että Jumala-, enkeli- ja ihmisluonto ovat erilaisia ja selvästi erotettuja, vaan meillä on myös samalla todistus siitä, että täydellisenä ihmisenä oleminen ei ole enkelinä olemista, yhtä vähän kuin täydellisyys enkeliluonnossa merkitsee, että enkelit olisivat jumalallisia ja Jehovan kanssa tasa-arvoisia olentoja, sillä Jeesus ei ottanut enkelten luontoa, vaan toisen luonnon – ihmisten luonnon, ei epätäydellisten ihmisten luontoa sellaisena kuin me sen omistamme, vaan täydellisen ihmisluonnon. 

     Hän tuli ihmiseksi; ei siveellisesti turmeltuneeksi ja melkein kuolleksi olennoksi, niinkuin ihmiset nykyään ovat, vaan ihmiseksi, joka omisti täyden elinvoiman.

     Ja hänen täytyi olla täydellinen ihminen, muuten hän ei olisi voinut antaa lunnaita (vastaaavaa hintaa – I Tim. 2:6) täydellisen ihmisen Aadamin menetetystä elämaästä, »sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleiden ylösnousemus tullut ihmisen kautta». (I Kor. I5:2I) 

     Jos hän vähimmässäkään määrässä olisi ollut epätäydellinen, niin se olisi todistanut, että han olisi ollut kirouksen alainen, ja silloin hän ei olisi voihnut olla sovelias uhri eikä hän myöskään olisi voinut pitää täydelleen Jumalan lakia. 

     Täydellinen ihminen asetettiin koetukselle, hän ei kestänyt sitä, ja hänet tuomittiin kadotukseen, ja ainoastaan täydellinen ihminen voi Lunastajana antaa vastaavan hinnan.

     Järkevän johtopäätöksen tekemisessä ei voi erehtyä, ja sitäpaitis on meillä psalmistan hengen elähyttämä lausunto (Ps. 8:6-9) sekä Paavalin viittaus siihen (Hebr. 2:7-9)

     Kun Jeesus oli lihassa, oli hän täydellinen ihmisolento; ennen sitä hän oli täydellinen henkiolento, ja ylösnousemuksensa jälkeen hän on korkeimman eli jumalallisen esteen henkiolento. 

     Vasta sinä aikana, kun hän vihkiytyi kuolemaan, jota hänen kasteensa kuvasi – kolmenkymmenen vuoden vanhana (mikä on täysi-ikäisyys lain mukaan ja siis oikea aika vihkiytyä miehenä) – hän sai perintöpanttinsa Jumalan luontoon. (Matt. 3:I6,I7) 

     Ihmisluonto oli vihittävä kuolemaan, ennenkuin hän voi saada sen pantin, joka oikeuttaa Jumalan luontoon. Eikä Herramme Jeesus tullut ennen täysin osalliseksi Jumalan luonnosta, ennenkuin vihkiytyminen oli todellakin suoritettu, ja ennenkuin hän oli todella uhrannut ihmisluontonsa kuolemaan. 

     Kun hän oli tullut miehieksi oli hän kuuliainen kuolemaan asti: sentähden Jumala on hänet korkealle koroittanut Jumanalan luontoon. (Fil. 2:8,9) Jos tämä raamatunpaikka on totta, niin seuraa siitä, ettei häntä koroitettu Jumalan luontoon, ennenkuin ihmisluonto oli todellakin uhrattu – kuollut.

Twice,
Jesus experienced
a change of nature.

"For such an high priest became us, who is holy, harmless, undefiled,
separate from sinners,
and made higher than the heavens." Hebrews 7:26

     Tässä suurenmoisessa täydellisen ihmisyyden esimerkissä, joka tahratonna seisoi maailman edessä, kunnes se uhrattiin maailman lunastukseksi, näemme sen täydellisyyden, josta meidän sukumme Aadamin kautta lankesi, ja johon se asetetaan ennalleen. 

     Tulemalla i hmisen lunnaik i Herramme Jeesus antoi korvauksen siitä, minkä ihminen kadotti, ja sentähden voi koko ihmissuku, uskomalla Kristukseen ja tottelemalla häntä saavuttaa jälleen ei henkiluontoa, vaan ihanan, täydelli sen ihmisluonnon – sen luonnon, mikä oli kadotettu.

     Täydellisen ihmisen täydellisiä ominaisuuksia ja kykyjä voidaan rajattomasti harjoittaa uusissa, vaihtelevissa ja mieltäkiinnittävissä asioissa, ja tieto ja taito voi lisääntyä äärettömästi; mutta ei mikään sellainen tiedon tai kyvyn lisäys voi aikaansaada luonnon muutosta tai tehdä sitä enemmäksi kuin mitä se täydellisenä on. 

     Se on vaan luonnollisen ihmisen kykyjen laajentamista ja kehittämistä. Ihmisen autuaallinen osa kaikessa iankaikkisuudessa on epäilemättä tiedon ja taidon lisääntyminen; siitä huolimatta on hän kuitenkin yhä edelleen ihminen, ja hän oppii yksinkertaisesti yhä täydellisemmässä määrässä käyttämään ihmisluontoon kuuluvia kykyjä, jotka hän jo omistaa. 

     Näiden kaukaisten rajojen toiselle puolelle hän ei voi toivoa pääsevänsä, eikä hän halua sinne tunkeutuakaan, sillä hänen toivomuksensa ovat hänen kykynsä rajojen sisäpuolella.

     Vaikka Jeesus ihmisenä olikin esimerkki siitä täydellisestä ihmisluonnosta, johon ihmissuvun suuri enemmistö tulee ennalleenasetettavaksi, niin hän on ylösnousemuksensa jälkeen esimerkki siitä ihanasta Jumalan luonnosta, jonka voittava Seurakunta saa jakaa hänen kanssaan ylösnousemuksessaan.

     Ei pidä myöskään toiselta puolen mennä vastakkaiseen äärimmäisyyteen ja otaksua, että Jumala on aikonut koko ihmiskunnalle ne erityiset lupaukset Jumalan luonnosta, henkiruumiista j. n. e. jotka ovat annetut tälle »pienelle laumalle». 

     Näille on annettu nuo »kalliit ja suuret lupaukset» yli niiden ihanien lupausten, jotka ovat annetut koko ihmiskunnalle. Voidaksemme oikealla tavalla jaella totuuden sanaa meidän täytyy ottaa huomioon, että Raamattu puhuu kahtena er asiana »pienen lauman» jumalallisen luonnon täydellisyydestä ja ennalleena setetun maailman ihmisluonnon täydellisyydestä.

     Mutta Paavali ei näytä suosivan sellaista ajatusta. Vaikka hän viittaakin siihen, että ihmiseltä puuttuu kyky käsittää korkeampaa henkluontoa (I Kor. 2:I4), niin hän sanoo selvästi, ikäänkuin vastustaakseen satumaisia ja taikauskoisia kuvitelmia, että löytyy henkiruumis samoin kuin luonnolline (ihmis-) ruumiskin, taivaallinen samoin kuin maallinenkin, ja maallisten kirkkaus samoin kuin tavaallistenkin kirkkaus. 

     Maallisen kirkkaus kadotettiin, kuten olemme nähneet, ensimmäisen Aadamin synnin kautta, ja Herra Jeesus ja hänen morsiamensa (Kristus-henkilö, Pää ja ruumis) asettaa sen ennallen ihmiskunnale tuhatvuotishallituskautena. 

     Taivaallisen kirkkautta ei nähdä vielä, lukuunottamatta sitä, mitä henki on antanut siitä ilmestyä uskon silmälle sanan kautta. Nämä kikkaudet ovat selvään erotetut ja erilaiset. (I Kor. I5:38-49) 

     Me tiedämme osaksi, mitä luonnollinen, maallinen, maahan kuuluva ruumis on, sillä meillä on nyt sellainen, vaikka me voimmekin ainoastaan sinnepäin kuvitella mielessämme sen täydellisyyden kirkkautta. Se on lihaa, verta ja luuta, sillä »se, mikä lihasta on syntynyt, on lihaa». 

     Ja koska löytyy kaksi selvästi erotettua lajia ruumiita, niin me tiedämme, että henkinen, mikä se sitten lieneekin, ei ole lihaa, verta ja luuta: se on taivaallinen, taivaaseen kuuluva, henkinen -- »se, mikä hengestä on syntynyt, on henki». 

     Mutta mitä henkiruumis on, sitä emme tiedä, sillä »ei ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen» -- Herramme Jeesuksen kaltaisiksi. – Joh. 3:6; I Joh. 3:2.

     Kun Jumala loi enkelit, oli hänen tarkoituksensa epäilemättä, että ne jäisivät ainaisesti enkeleiksi, ja niin myös ihmiset ihmisiksi. Jokainen laji oli täydellinen omassa tasossaan. 

     Raamatussa ei ainakaan löydy viittausta mistään muusta tarkoituksesta. Samoinkuin elottomassa luonnossa löytyy suloinen, melkein ääretön moniaisuus, niin on myöskin elollisten ja järkevien luotujen olentojen samankaltainen moninaisuus täydellisyydessä mahdollisnen. 

     Jokainen luotu olento on täydellisyydessään ihnana. Mutta niinkuin Paavali sanoo, on taivaallisten kirkkaus yhtä laatua, ja maallisten kirkkaus taas toista ja erilaista kirkkauden laatua.

Spirit beings
can be present,
yet invisible.

Elisha's Servant
saw Angels in Chariots

Spirit beings
can assume
human forms.

An Angel Appeared
to Gideon

     Ensiksikin siis voivat enkelit olla ja ovat usein läsnä, vaikka näkymättöminä. »Herran enkeli asettuu niiden ymparille, jotka häntä pelkäävät», ja »eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä, niitä varten, jotka saavat autuuden periä?» (Ps. 34:8; Hebr. I:I4) 

     Ovatko ne toimittaneet palvelustaan näkyväisellä tai näkymättömällä tavalla? Epäilemättä jälkimmäisellä tavalla. Elisaa piiritti joukko assyyrialaisia, ja hänen palvelijansa oli pelon vallassa; Elisa rukoili Herraa, ja nuoren miehen silmät avaantuivat, ja hän näki vuoret heidän ympärillään täynnä tulisia vaunuja ja hevosia (ne olivat tulen kaltaisia). Jälleen, kun enkeli oli Bileamille näkymätön, niin aasintamma näki sen, kun sen silmät avattiin.

     Toiseksi voivat enkelit ottaa ihmismuodon ja esiintyä ihmisten kaltaisina. Herra ja kaksi enkeliä näkyi sillä tavoin Aabrahamille, joka valmisti heille aterian, josta he söivät. 

     Aluksi luuli Aabraham, että siinä oli kolme miestä, ja vasta silloin, kun he aikoivat lähteä, hän huomasi, että yksi niistä oli Herra, ja toiset enkeleitä, jotka sittemmin menivät Sodomaan ja vapauttivat Lootin. (I Moos. I8:I,2) 

     Eräs enkeli näkyi Gideonille miehen muodossa, mutta kertoi sittemmin, kuka hän oli. Eräs toinen enkeli näkyi Simsonin isälle ja äidille, ja he luulivat, että hän oli ihminen, kunnes hän nousi alttarin tulessa taivaaseen. Tuom. 6:II-22; I3:20.

Saul of Tarsus

"At midday, O King, I saw in the way a light from heaven, above the brightness of the sun, shining round about me and them which journeyed with me.    And when we were all fallen to the earth, I heard a voice speaking unto me, and saying in the Hebrew tongue, Saul, Saul, why persecutest thou me?    It is hard for thee to kick against the pricks." Acts 26:13,14

     Daniel näki vilahdukselta henkiruumiin, jonka hän kuvaili täten: Hänen silmänsä olivat kuin tulisoihdut, hänen kasvonsa salaman näköiset, hänen kätensä ja jalkansa kuin hohtavan vasken paiste ja hänen äänensä kuin kansanjoukon hyminä. Hänen edessään lankesi Daniel maahan ikäänkuin kuollut. (Dan. I0:6,I0,I5,I7) 

     Saulus Tarsolainen näki samankal taisen vilahduksen Kristuksen kirkkaasta ruumiista, jonka loisto oli suurempi kuin keskipäivän auringon kirkkaus. Saulus menetti näkönsä ja lankesi maahan.

    Täten olemme nähneet, että henkiolennot ovat todellakin ihania; kuitenkaan ei ihminen näe niitä, paitsi silloin kun ihmisten silmät avataan, niin että he voivat nähdä niitä, tai silloin kun ne esiintyvät lihassa ihmisinä. 

     Nämä lopputulokset tulevat vahvistetuiksi, kun tutkimme lähempiä seikkoja niiden ilmestymisissä. Saulus yksin näki Herran, ja ne miehet, jotka vaelsivat hänen kanssansa, kuulivat äänen, mutta eivät nähneet mitään. (Ap. T. 9:7) 

     Ne miehet, jotka olivat Danielin kanssa, eivät nähneet sitä kirkasta olentoa, jota hän kuvailee, mutta suuri pelko valtasi heidät, ja he juoksivat ja piilottivat itsensä. Edelleen selittää tämä kirkas olento: 

»Persian valtakunnan ruhtinas seisoi minua vastaan kaksikymmentä yksi päivää». (Dan. I0:I3)

    Lankesiko Daniel, jota Herra niin suuresti rakasti, hänen edessään kuin kuollut, jota Persian ruhtinas vastusti kaksikymmentä yksi päivää? Mitenkä on tämän asian kanssa? 

     Varmaankaan ei ruhtinas nähnyt häntä kirkkaudessa! Ei, joko hän oli näkymättömänä läsnä hänen luonansa tai sitten hän esiintyi ihmisen kaltaisena.

     Herramme on ylösnousemuksestaan asti ollut henkiolento, ja niinollen kuuluvat samat kyvyt, joita tapaamme enkeleillä (henkiolennoilla), myöskin hänelle. Ja asianlaita on niin, niinkuin näemme selvemmin eräässä seuraavassa luvussa.

     Ja tämä ihmeellinen ja erityinen piirre Jehovan suunnitelmassa on ihmeellistä ja erikoista tarkoitusta varten: valmistaa näistä Jumalan erityisiä välikappaleita suuren tulevaisuustyön, kaiken ennalleenasettamisen suorittamiseen.

Kuolevaisuus ja kuolemattomuus

     Me huomaamme niiden oikean merkityksen olevan täydessä sopusoin nussa sen kanssa, mitä olemme oppineet vertaamalla Raamatun lausuntoja ihmis- ja henkiolennoista sekä maallisista ja taivaallisista lupauksista toisiinsa. 

     Nämä sanontatavat käsitetään tavallisesti hyvin epäselvästi, ja väärät esitykset niiden merkityksestä aiheuttavat vääriä käsityksiä niiden aineitten suhteen, joiden yhteydessä ne ovat, niin hyvin yleisessä puheessa kuin Raamatunkin kielessä.

     »Kuolevaisuus» merkitsee asemaa eli tilaa, joka on altis kuolemalle, ei kuolemantilaa, vaan tilaa, jossa kuolema on mahdollinen.

     »Kuolemattomuus» merkitsee asemaa eli tilaa, joka ei ole altis kuolemalle; ei ainoastaan tilaa vapaana kuolemasta, vaan tilaa, jossa kuolema on mahdoton.

There is confusion on mortality
and immortality.

     Sana kuolematon merkitsee sitä, mikä ei kuole, joten sanan muodostus juuri ilmaisee sen oikean merkityksen. 

     Kuolevaisuudesta yleisesti vallallaolevan väärän käsityksen perustuksella ovat monet pulmallisessa asemassa, kun he koettavat ratkaista kysymystä: Oliko Aadam kuolevainen tai kuolematon ennen lankeemustaan? 

     He ajattelevat, että jos hän oli kuolematon, niin ei Jumala olisi voinut sanoa: »Jona päivänä sinä siitä syöt, on sinun kuolemalla kuoltava», koska kuolemattoman olennon on mahdoton kuolla. Tämä on järkevä johtopäätös. 

     Toiselta puolen he sanovat: Jos hän oli kuolevainen, niin millä tavalla voi silloin selitys: »Sinun on kuolemalla kuoltava», olla uhkaus tai rangaistus, koska hän (heidän väärän käsityksensä mukaan) ei olisi voinut välttää kuolemaa minkäänlaisissa olosuhteissa?

     Hänen elämänsä oli elämää, joka sai ylläpitonsa »kaikkinaisista puista paratiisissa», kiellettyä puuta lukuunottamatta, ja niinkauan kuin hän oli tottelevainen ja sopusoinnussa Luojansa kanssa, oli hänen elämänsä taattu – ylläpitäviä voimia ei häneltä kielletty. 

     Tältä kannalta katsoen oli Aadamilla elämä, ja kuolema oli kokonaan vältettävissä, ja kuitenkin hän oli sellaisessa tilassa, että kuolema oli mahdollinen – hän oli kuolevainen.

     Me vastaamme kieltävästi. Hänen koetuksensa oli osoittava, oliko hän arvollinen tai arvoton sen elämän ja niiden siunauksien jatkuvaan nauttimiseen, jotka hän jo omisti. Koska ei missään ole luvattu, että hän tulisi kuuliaisuutensa nojalla kuolemattomaksi, niin olemme velvolliset jättämään sellaiset arvelut sikseen. 

     Hänelle oli luvattu niiden siunausten jatkuminen, joita hän silloin nautti, niinkauan kuin hän oli tottelevainen, ja häntä uhkasi kaiken menetys – kuolema – jos hän oli tottelematon. Väärä käsitys kuolevaisuus-sanan merkitykestä aiheuttaa sen, että yleisesti ajatellaan, että kaikki olennot, jotka eivät kuole, ovat kuolemattomia. 

     Tähän luokkaan lasketaan sentähden taivaallinen Isämme, Herramme Jeesus, enkelit ja koko ihmissuku. Tämä on kuitenkin harhaluulo; suurin osa ihmiskuntaa, joka kerran pelastetaan lankeemuksesta, samoinkuin taivaan enkelitkin, ovat aina kuolevaisia; vaikka he ovatkin täydellisyyden ja autuuden tilassa, on heillä aina kuolevainen luonto, joka voisi kuolla, jos he rikkoisivat. 

     Heidän tilansa turvallisuus riippuu, niinkuin Aadaminkin, kuuliaisuudesta kaikkiviisasta Jumalaa kohtaan, jonka vanhurskauden, rakkauden ja viisauden sekä voiman – joka antaa kaiken vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat ja palvelevat – todistaa täydelleen se tapa, jolla hän nykyaikana on kohdellut syntiä.

Satan is to be destroyed,
which proves that angels are mortal.

     Päinvastoin omistetaan kuolemattomuus ainoastaan Jumalan luonnolle – alkuaan yksin Jehovalle ja sittemmin Herrallemme Jeesukselle hänen nykyisessä korkealle koroitetussa asemassaan; ja lopuksi on kuolemat tomuus luvattu Seurakunnalle, Kristuksen ruumiille, kun se kirkastetaan hänen kanssaan. – I Tim. 6:I6; Joh. 5:26; 2 Piet. I:4; I Kor. I5:53,54.

     Meillä ei ole todistusta ainoastaan siitä, että kuolemattomuus kuuluu ainoastaan Jumalan luontoon, vaan myöskin siitä, että enkelit ovat kuolevaisia, koska Saatana, joka kerran oli ruhtinas heidän joukossaan hävitetään. (Hebr. 2:I4) ^*) Se seikka, että hänet voidaan tehdä tyhjäksi, todistaa, että enkelit, samaan, luokkaan kuuluvina, ovat kuolevaisia.

*Jos teillä on jonkun muun kielinen Raamattu, niin verratkaa suomalaista siihen, koska suomalainen ilmaisee asian epäselvästi. – Suom. huom.

     Korkein luokka omistaa luonnon, johon ei kuolema voi vaikuttaa, ja jossa asuu elämä– elämä itsessään (Joh. 5:26), ja toisella uokalla on luonto, johon kuolema voi vaikuttaa, mutta joka kuitenkaan omistaessaan täydellisen elimistön ja täydellisen tiedon pahasta ja synnin synnillisyydestä, ei ana mitään aihetta kuolemaan. 

     Jumalan laki hyväksyy heidät, ja heille varataan aina ne aineet, jotka ovat välttämättömät heidän täydellisyytensä ylläpitämiseksi, eivätkä he kuole milloinkaan.

"The soul
that sinneth,
it shall die."

     Tämä oppi johtuu Raamattua vääristelevästä olettamuksesta, että Jumala loi ihmisen kuolemattoomaksi, niin ettei hänen olemassaolonsa voi lakata, ettei Jumala voi tehdä häntä tyhjäksi. 

     Tästä johtuu ajatus, että parantumattomien täytyy jatkaa elämäänsä jossakin ja jollakin tavalla, ja lopputulos on, että koska he eivät ole sopusoinnussa Jumalan kanssa, niin heidän iankaikkisuutensa täytyy olla iankaikkista kurjuutta. 

     Mutta Jumalan sana vakuuttaa meille, että hän on ryhtynyt toimenpiteisiin sellaista synnin ja syntisten iankaikkista oloa vastaan, että ihminen on kuolevainen, sekä että täysi rangaistus tahallisesta rikoksesta täyttä valoa ja tietoa vastaan ei ole iankaikkinen elämä vaivassa, vaan toinen kuolema. »Se sielu, joka syntiä tekee, on kuoleva.»

»mikä sinä olet inttämään jumalaa vastaan?»
-- Room. 9:20 –

     Muutamat suosivat sitä väärinkäsitstä vankurskauden vaatimuksista, ettei Jumala saisi tehdä mitään eroa jakaessaan armolahjojaan luotujen olentojensa kesken, että jos hän koroittaa yhden korkeaan asemaan, niin hänen täytyy oikeudenmukaisesti tehdä kaikkien kanssa samalla tavalla, ellei voitaisi osoittaa, että muutamat ovat menettäneet oikeutensa, missä tapauksessa heidät voitaisiin määrätä alempaan asemaan.

     Ja sovelluttaaksemme tätä periaatetta vielä pidemmälle: jos jotkut ihmiset tulevat korkealle koroitettaviksi ja osallisiksi Jumalan luonnosta, täytyy kaikkien lopullisesti tulla koroitetuiksi samaan asemaan. 

     Ja miksikä ei jatkaa periaatetta äärimmäisyyteen asti ja sovelluttaa sitä nisäkkäisiin ja hyönteisiin, jotka myös ovat luotuja olentoja, ja sanoa, että koska Jumala on ne kaikki luonut, niin täytyy niiden kaikkien lopulta saavuttaa korkein olemassaolo – Jumalan luonto? 

     Tämä on selvästi mahdottomuus, mutta yhtä järkevä kuin mikä toinen johtopäätös tahansa, joka perustuu tällaiseen otaksuttuun periaatteeseen.

     Ja jos Jumalan suunnitelma olisi todellakin sellainen, niin missä olisi silloin kaikkien Jumalan töitten suloinen moninaisuus? Mutta tämä ei ole Jumalan suunnitelma. Koko luonto, sekä elävä että eloton, todistaa Jumalan vallan ja viisauden ihanuutta ja moninaisuutta. 

     Ja samoin kuin »taivaat ilmoittavat Jumalan kunniaa, ja avaruus julistaa hänen kättensä tekoja» ihmeellisessä vaihtellevaisuudessa ja ihanuudessa, niin hänen järkevät olentonsakin todistavat moninaisuutensa kautta vielä paljon enemmän hänen valtansa ylenmääräistä kirkkauta. 

     Meteemme tämä johtopäätöksen Jumalan sanan järkähtämättömän opin perustuksella, ja tämän kanssa pitää yhtä järjen ja luonnon todistus.

     Pelkkä oikeudenmukainen teko ei anna aihetta erityiseen kiitollisuuteen, ei se myöskään ole mikään todistus rakkaudesta mutta Jumala osoittaa suuren rakkautensa luotujaan kohtaan antamalla heille äärettömän määrän ansaitsemattomia armolohjoja, joiden tulee herättää heissä vastarakkautta ja hänen ylistystään.

     Hän olisi voinut antaa meidän nauttia siunauksistaan jonkun aikaa ja sitten, ilman vääryyttä, hävittää kaikki meidät olemassaolosta. Sellai nenkin lyhyt olemassaolo olisi suosio. 

     Hänen suosiostaan on meillä ensinkään olemassaolo. Kuinka paljon suurempaa suosiota osoittaakaan synnin kautta menetetyn olemassaolon jälleen lunastaminen!

     Sentähden tulee Jumalan järkevien luomusten ottaa kiitollisuudella vastaan mitä ikinä hän antaa. Jokainen mu ajatus ansaitsee oikeudenmukaisen kadotustuomion, ja jos sitä suositaan, niin se päättyy alennukseen ja tyhjäksitekemiseen. 

     Ihmisellä ei ole oikeutta tavoitella enkeliksi tulemista, koska häntä ei ole milloinkaan kutsuttu tähän asemaan; ei myöskää enkelillä ole oikeutta pyrkiä Jumalan luontoon, koska hänelle ei ole sitä milloinkaan targjottu. 

     Siinä oli Saatanan ylpeys, joka aikaansai hänen kukuistumisensa korkeasta asemastaan ja joka päättyy hänen tyhyjäksitekemiseensä. (Jes. I4:I4)

 »Jokainen, joka ylentää itsensä, hän alennetaan, ja joka alentaa itsensä hän ylennetään» (Luuk. I4:II), mutta ei välttämättömästi korkeimpaan asemaan.

Abraham

     Ainoastaan muutama kieltänee sen, että Raamattu opetta valintaa, mutta mihin periaatteeseen valinta perustuu, on kysymys, joka on melkoisen, ajatusten eroavaisuuden esineenä, siitä syystä, että muutamat väittävät, että se on mielivaltainen, ehdoton valinta, ja toiset, että se on ehdellinen, Me uskomme, että näissä molemmissakin käsityskannoissa on vähän totta. 

     Valinta Jumalan puolelta ilmaisee hänen valintansa jotakin erityistä tarkoitusta, virkaa tai asemaa varten. Jumala on valinnut eli nähnyt hyväksi, että muutamat hänen luoduistaan olisivat enkeleitä, että muutamat olisivat ihmisiä, että muutamat olisivat nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä j. n. e., ja että muutamat tulisivat osallisiksi hänen omasta jumalallisesta luonnostaan. 

     Ja vaikka Jumala valitseekin määrätyillä ehdoilla kaikki, jotka otetaan Jumalan luontoon, niin ei voida sanoa, että nämä enemmän kuin toisetkaan ansaitsisivat sitä, sillä luotu olento omistaa olemassaolon jollakin tasolla ainoastaan armosta.

     »Niin, se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka armahtaa» - hyvyydestä, suosiosta. (Room. 9:I6) 

     Se että Jumala kutsui valitut Jumalan luontoon, ei johtunut siitä, että he olisivat olleet toisia paremmat, sillä hän sivuutti enkelit, jotka eivät olleet tehneet syntiä, ja kutsui muutamia lunastetuista syntisistä Jumalan kunniaan. 

     Jumalalla on oikeus tehdä, mitä hän omallaan haluaa, ja hän näkee hyväksi käyttää tätä oikeutta suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Koska kaikki, mitä meillä on , on Jumalan armosta, niin:

Hath not the potter power
over the clay?

»Oi ihminen… mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan? Ei kai teos sano tekijälleen: ‘Miksi minut tämmöiseksi teit?’ 

Vai eikö savenvalajalla ole valtaa savensa samasta soeksesta tehdä toista astiata jaloa, toista halpaa käytäntöä varten»

     -- eli pienempään kunniaan? (Room. 9:20,2I) Sama jumalallienen valta loi kaikki, muutamat korkeampaan luontoon ja suurempaan kunniaan ja toiset alempaan luontoon ja pienempään kunniaan.

»Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hänen (ihmisen) tekijänsä: Kysykää tulevia minulta. Lapsieni ja tekojen suhteen  määräättekö te minua? 

Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmiset sen päälle, minun käteni ovat levittäneet taivaat, ja minä olen koko niiden joukolle käskyn antanut.» 

»Siliä näin sanoo Herra, joka taivaat on luonut, Jumala itse, joka maan on muodeostanut ja tehnyt, hän on sen asettanut, ei hän sitä turhaan luonut, asuttavaksi hän on sen muodostanut: 

Minä olen Herra, eikä kukaan muu.» (Jes. 45:II, I2, I8, engl. käänn.)

     Kuinka paljon paremmin sopiikaan meille tulla nöyrinä Jumalan sanan luo ja »kysyä» tulevia asioita kuin »määrätä» tai tahtoa, että hän tekisi meidän suunnitelmiemme mukaan. Herra, pidätä palvelijasi röyhkeyden synneistä; älä anna niiden saada valtaa meihin! 

     Me uskomme, ettei kukaan Jumalan lapsista tietoisesti tahtoisi tehdä määräyksiä Herralle hänen menettely tapansa suhteen; mutta kuinka helposti ja melkein tietämättään monet lankeavat tähän eksytykseen!

     Paavali sanoo, että ensimmäinen ihminen (joka oli näyte siitä, miksi suku tulee, kun se on täydellinen) oli maasta maalinen, ja että hänen jälkeentul